4 § Poikkeukset soveltamisalasta

LAKI:

Yhteistoimintalakia ei sovelleta 

- valtion virastoissa tai laitoksissa, vaan niissä sovelletaan erityistä lakia yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa (651/1988)
- kuntien, kuntayhtymien, evankelisluterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä Ahvenanmaan maakunnan sekä sen kuntien ja kuntayhtymien virastoissa ja laitoksissa. Kunnissa ja kuntayhtymissä sovelletaan työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annettua lakia (449/2007).

Yhteistoimintalakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, jos niissä niin erityisesti päätetään. Lakia on sovellettava valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön omistamassa laitoksessa, jos se on oikeudellisesti itsenäinen yksikkö, esimerkiksi osakeyhtiö. Yhtiömuoto ratkaisee, ei omistajuus.

Yhteistoimintalakia sovelletaan aatteellisissa, tieteellisissä, uskonnollisissa tai muuten tunnustuksellisissa yrityksissä. Lakia ei kuitenkaan sovelleta, jos kyse on tarkoitusta, aatetta tai vastaavaa tavoitteita koskevista ratkaisuista tai näiden ratkaisujen valmistelusta. Sama koskee yrityksiä, joiden pääasiallinen tarkoitus on poliittinen tai humanitäärinen. Neuvottelumenettelyä sovelletaan esimerkiksi teatteriesityksiä koskevassa asiassa vain henkilöstövaikutusten osalta, esityksen sisällöstä ei neuvotella.

Päivitetty 2.7.2013